Кenraalimajuri Aaro Pajari.

[Jevgeni]

Сегодня, 15марта 2006года, в Хельсинки на аукционе продавался комплект наград двукратного кавалера Креста Манергейма 2-го класса(1941 и 1944).

 

Стартовая цена была 35000евро.

 

Статья из газеты "Helsingin Sanomat".

 

-----

[Jevgeni]

http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/pajari.htm

 

Aaro Olavi Pajari (1897-1949).

Vaikuttaja kaupungissa ja sotarintamalla.

 

Aaro Pajari syntyi 17.7.1897 Asikkalassa opettajaperheeseen, jonka yhdestätoista lapsesta vain neljä eli täysi-ikäiseksi. Vanhemmat olivat kotoisin Karjalasta. Lapsuuden koti totutti yritteliäisyyteen, uskonnollisuuteen ja isänmaallisuuteen. Koulussa Aaro oli sovinnollinen ja suosittu toveri. Penkinpainajaiskronikassa häntä kuvasivat sanat: ”Oi Aaro kuuluisin Sä joukossamme”, joilla viitattiin hänen haaveesiinsa maineesta ja kuuluisuudesta. Uskonnollisen herätyksen koettuaan hän aloitti ensin teologian opinnot, mutta otti sitten pääaineekseen historian.

 

Pajari kihlautui ja solmi vuonna 1928 avioliiton Kaija Bjökman´nin kanssa. Avioliitosta syntyi seuraavana vuonna tytär Irja Maria, vuonna 1931 poika Kari Aaro Olavi ja viimeisenä sotavuonna 1944 kuopus Helena Inkeri.

 

Aaro Pajari liittyi Lahden suojeluskuntaan pian sen perustamisen jälkeen 15. syyskuuta 1917. Seuraavan vuoden tammikuussa hän lähti Pohjanmaalle Vöyrin sotakouluun, jonka oppilaat joutuivat heti vuoden 1918 sotaan. Sodan päätyttyä hän jatkoi sotilasuralla mm. osallistumalla ns. Karjalan retkikuntaan. Sotakokemukset antoivat aiheen diplomityöhön, jonka hän teki opetusupseerina toimiessaan. Se käsitteli koukkaustaktiikkaa, jota suomalaiset myöhemmin sovelsivat talvi- ja jatkosodassa. Pajarin ura jatkui 1920- ja 1930- luvuilla piiripäällikkönä suojeluskunnassa ja sota-aikana komentajana puolustusvoimissa. Pajari sai lokakuussa 1944 syytteen sotarikoksista, mutta valvontakomissio ei esittänyt rangaistusvaatimuksia, joten Pajari jatkoi uraansa Pääesikunnassa.

 

Sydänvaiva rajoitti kenraalin elämää. Hän kaipasi hiihtoladuilleen erämaihin, mutta jo käveleminen talven pakkasissa kävi yhä raskaammaksi. Hän etsi kuitenkin siviilivirkaa armeijan olosuhteiden muututtua epäedullisiksi, ja rakennutti huvilan kesäpaikkaansa Pajarinniemeen Näsijärven rannalle. Siellä oli myös vanhojen aseiden kokoelma. Asekätkennän yhteydessä se tuli esille, kun joku innokkaasti kysyi: ”Pitääkö nekin luovuttaa?” Pajaria ei syytetty asekätkentäjutussa, mutta hän koki yhteiskunnan ilmapiirin hyvin raskaaksi. Mielihyvää hänelle tuotti osallistuminen sotainvalidi- ja asevelityöhön, joka Tampereella oli vilkkainta koko Suomessa.

 

Kesäkuussa 1949 kokoomuspuolue tarjosi hänelle talouspäällikön tointa. Hänen pyytämänsä ero puolustusvoimista olisi tullut voimaan 16. päivänä lokakuuta. Edellisenä päivänä hän oli työmatkalla Pohjanmaalla, sai sydänkohtauksen ja menehtyi sairasautossa.

 

Surusaatto eteni Tuomiokirkolta Kalevankankaalle 21. päivänä lokakuuta 1949. Suuri joukko Tampereen tehtaiden työläisiä, Pajarin joukkojen miehiä, pyysi vapaahetken työpaikaltaan kunnioittaakseen komentajaansa. Asevelijärjestöä ei enää ollut, mutta Tampere-säätiön seppeleen laski pastori Jaakko Hakala. Muistosanoissaan hän korosti kenraalimajuri Pajarin osuutta asevelihengen luomisessa.

 

FOTO:Aaro Pajari 29.9.1937. Kuva Aamulehti.

 

-----

[Jevgeni]

http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/skpaallikko.htm

 

Suojeluskuntapäällikkö

 

Heinäkuussa 1926 Aaro Pajari aloitti palveluksensa Pohjois-Karjalan suojeluskuntajärjestön piiripäällikkönä. Hän toimi tässä tehtävässä neljä vuotta ja siirtyi sen jälkeen puoleksitoista vuodeksi Suojeluskuntain Yliesikuntaan. Huhtikuun alussa 1932 Pajari tuli Tampereelle hoitamaan Pohjois-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikön tehtäviä. Maaliskuisen Mäntsälän kapinan jälkeinen tilanne oli räjähdysherkkä, mutta siitä huolimatta Pajari viittasi ensimmäisessä päiväkäskyssään Tampereella vuoden 1918 sotaan. Suhteet työväenliikkeeseen kiristyivät entisestään seuraavana vuonna, jolloin suojeluskuntalaiset Pajarin johdolla poistivat SDP:n puoluekokouksen kunniaksi, maaherran ja kaupunginvaltuuston luvalla salkoon vedetyt punaliput. Tämän lippujupakan johdosta suojeluskuntapäällikkö sai haasteen käräjille ja työväenliikkeen epäsuosion vuosikausiksi. SDP:n paikallisjohdon asenteet Pajaria kohtaan lievenivät kuitenkin sotien ja asevelitoiminnan myötä. Talvisodan aikana tamperelainen kotiseutulähetystö ilmoitti, että "lippujupakka on heidän puolestaan loppuun käsitelty, sillä Pajarin teot isänmaan pelastamiseksi tuholta ovat rakentaneet heidän välilleen sillan, joka kestää". Lähetystössä oli mukana useita sos.dem. puolueen paikallisia johtohenkilöitä.

 

Pohjois-Hämeen sk-piirin harrastustuntimäärät nousivat korkeimmaksi koko maassa, yli 90 h miestä kohti vuodessa. Koko maan keskiarvo oli samana aikana noin kuusikymmentä. Vuonna 1937 vastaava luku oli jo yli 100. Pajarin johdolla kiinnitettiin erityistä huomiota talvisodankäyntiin. Suurimpana sotakoulutustilaisuutena voidaan pitää vuoden 1936 talvisotaharjoitusta Lempäälän Kuljun maastossa.

 

Pajari suosi hiihtoa, joka hänelle itselleen oli mieluisin urheilulaji. Vuonna 1937 hän suoritti miesten mukana sotaharjoitusten päätteeksi 103 km maastoretken Tampereelta Ruovedelle. Se hiihdettiin kolmessa päivässä, ja sen jälkeen upseerit osallistuivat vielä hiihtoammuntakilpailuun. Pajari oli erinomainen ampuja. Vuonna 1939 hän voitti Valkeakoskella pidetyt upseerien pistooliammuntakilpailut.

 

-----

[Jevgeni]

http://www.uta.fi/koskivoimaa/henkilot/komentaja.htm

 

Rykmentin- ja divisioonankomentaja.

 

Talvisodan aikana Pajari toimi rykmentinkomentajana sotarintamalla. Hänen johdollaan JR16 lähti Karjalan metsäseudun erämaihin. Talvisodan vaikeissa tilanteissa Pajarista tuli legendaarinen komentaja, johon miehet luottivat. Hänkin luotti joukkoihinsa ja on kirjoittanut heistä: "Hämäläinen sotilas on ehdottoman luotettava ja uskollinen kuolemaan saakka. Hänen ruumiillinen ja henkinen kestävyytensä taistelussa on kerta kaikkiaan murtumaton."

 

Jatkosotaan Pajari lähti divisioonankomentajana. Hänestä tuli Mannerheim-ristin ritari elokuussa 1941 Sodan loppupuolelle asti hän sai toimia suoraan ihailemansa ylipäällikön komennossa. Jatkosodan puhjetessa komentajilla oli käytettävissä sekä koulutetut joukot, että sotamateriaalia toisin kuin talvisodan epätoivoisina aikoina. Se antoi mahdollisuuden laajamittaisten sotatoimien suunnitteluun ja toteutukseen, ja Pajarille tilaisuuden käyttää koko persoonallisuuttaan taistelutehtävissä. Kokemuksen ja mielikuvituksen yhdistelmä oli hyödyksi erikoistilanteissa. Hän saattoi kirjoittaa käskynsä ruskealle paperinlapulle ja lähettää sen heti. Hän valitsi huolella läheiset miehensä, eikä pitkiä selityksiä tarvittu.

 

Pajari piti uskontoa tärkeänä osana taistelukäytäntöä ja puhui monessa hautaustilaisuudessa. Taisteluun lähdettäessä pidettiin aina hartaushetki. Kun Pajarin divisioonan pastoriksi valitsema ja kauan tuntema Paavo Viljanen ei kerran ollut paikalla, piti Pajari itse kenttähartauden.

 

Tavanomaisesta poikkeavat menettelytavat ja käytös antoivat aihetta moniin kaskuihin ja sanontoihin. "Pajari, perkele, suoritti onnistuneen leijonajahdin Kannaksella!" Hänen omaa huumoriaan ja myös tiettyä teatraalisuutta kuvaa tapaus elokuulta 1941, kun uusi sota innosti korvaamaan talvisodan menetykset. Divisioonan ollessa Mainilan lähistöllä, Pajari otti esille Molotovin talvisodan syyksi ottaneet "Mainilan laukaukset". Hän valitsi seitsemän kranaattia, joiden kylkeen maalattiin tekstit: Mainila 1, Mainila 2, jne. Sitten kranaatit ammuttiin. Valokuvaajat ja elokuvakamera taltioivat tapahtuman.

 

Asemasotavaiheen yksitoikkoisuutta torjuttaessa Pajari osallistui viihdytystoimintaan ja armeijan seuraelämään. Urheilua hän kuitenkin piti etusijalla, ja divisioona kunnostui monissa kilpailuissa. Sodan loppupuolella komentaja joutui jättämään 18:nnen divisioonan miehet, joihin hän oli kiintynyt, ja joista monet ihailivat häntä. Joukkueenjohtajina toimineet "Pajarin miehet" päättivät kokoontua muistelemaan häntä säännöllisesti loppuelämänsä.

 

Armeijan uudelleenjärjestelyissä vuoden 1944 lopulla Pajari sai johdettavakseen 3. divisioonan, joka toimi Maaselän kannaksella alistettuna asianomaisen armeijan komentajalle. Pajari vetosi ylipäällikköön. Komentosuhteet jäivät ennalleen, mutta operatiivisesti divisioona katsottiin kuuluvan Mannerheimin reserviin. Uudella rintamalohkolla Pajari joului paljon tekemisiin saksalaisten erikoisjoukkojen kanssa. Hän solmi ystävyyssuhteita ja korosti usein puheissaan aseveljeyden merkitystä.

 

Mannerheimin toivomuksesta Pajari osallistui vielä Lapin sotaan syksyllä 1944. Hän johti divisioonaa, joka suoritti yllätyksellisen ja onnistuneen Tornion maihinnousun. Kun Rovaniemi oli vallattu 17. lokakuuta, jatkoi divisioona taistellen saksalaisten joukkojen takaa-ajoa.Pajarille myönnettiin Mannerheim-risti toisen kerran päivämäärällä 16.10. 1944. Vain neljä sotilasta koko Suomessa sai tämän kunniamerkin kahdesti.

 

Viisi päivää kunniamerkin myöntämisen jälkeen Pajari sai kutsun päämajaan pidätettäväksi sotarikoksista. Ne koskivat vankien huonoa kohtelua ja surmauttamismääräystä Itä-Karjalassa olevalla leirillä, ja osoittautuivat myöhemmin epämääräisiksi. Pajari ei halunnut käyttää auki olevaa pakotietä Ruotsiin, vaan noudatti käskyä. Kaksi päivää hän oli presidentiksi valitun ylipäällikön vieraana, ja vietiin sitten vangittuna Riihimäelle. Siellä hänen terveytensä petti. Jo keväällä 1938 hän oli sairastanut sepelvaltimotukoksen, ja joutui jatkuvasti käyttämään lääkkeitä sydämen vajaatoiminnan vuoksi. Myös hänen kuulonsa oli huonontunut. Tiukasti vartioituna hänet vietiin Tilkan sotilassairaalaan. Potilas oli huolissaan perheen toimeentulosta ja vielä pienten lasten kohtalosta.

 

Tammikuun alussa 1945 Suomessa valvontakomissio ilmoitti, ettei sillä ollut rangaistusvaatimusta ja Pajari sai määräyksen Savo-Karjalan sotilasläänin komentajaksi Kuopioon. Hän joutui kuitenkin pian sairaslomalle ja palasi perheensä luo Tampereelle. Syksyllä hän sai jäädä kaupunkiin suorittamaan Pääesikunnan erityistehtäviä.

 

FOTO:Aaro Pajari Suomen Marsalkan kanssa Itä-Karjalassa jatkosodan aikana. Kuva Veikko Kanninen, Tampereen sotaveteraanipiirin kokoelma.

 

-----

 

[Jevgeni]

Крест Маннергейма.

 

http://www.uta.fi/koskivoimaa/dokut/mannerheimristi.htm

 

 

Kahdesti ovat 2. luokan Mannerheim-ristin ovat saaneet kenraalimajuri Aaro Olavi Pajari, eversti Martti Johannes Aho, kapteeni Hans Henrik Wind ja lentomestari Eino Ilmari Juutilainen. Heistä Pajari ja Wind olivat tamperelaisia.

 

-----

 

 

[Олег]

Если бы это еще перевести

[Александр Гладков]

Судя по ссылке частично цитировался опять же Тетри!

Женя! А за сколько в итоге ушел комплект?

[Александр Гладков]

Сам уже нашел ...

Ушел комплект за 74000 Евро.

Помимо наград и знаков отличия были еще фотоальбомы, документы и живопись, видимо принадлежащая награжденному.

Всего было 2 участника: музейный департамент и частное лицо!

Досталось все Музейному департаменту, который, к слову, и так владел на тот момент уже 2/3 коллекции.

[Александр Гладков]

Ещё ...

[Олег]

Да... Всегда интересно посмотреть на те вещи и награды, которые принадлежали одному человеку, тем более такому. Кстати там во втором ряду эстонский Валге Рист есть и крест Айсзаргов

[Jevgeni]

QUOTE (Jevgeni @ Mar 16 2006, 12:08 AM)

Крест Маннергейма. http://www.uta.fi/koskivoimaa/dokut/mannerheimristi.htm Kahdesti ovat 2. luokan Mannerheim-ristin ovat saaneet kenraalimajuri Aaro Olavi Pajari, eversti Martti Johannes Aho, kapteeni Hans Henrik Wind ja lentomestari Eino Ilmari Juutilainen. Heistä Pajari ja Wind olivat tamperelaisia. -----

Heistä Pajari ja Wind olivat tamperelaisia

 

Из четверых 2-х кратных кавалеров, двое из славного города Тампере!

 

-----

[Jevgeni]

http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Pajarin...e/1135219155293

http://www.hs.fi/haku/?haku=Aaro+Pajari

 

Pajarin kunniamerkkikokoelma Museovirastolle

Julkaistu: 15.3.2006 15:36

 

Museovirasto voitti huutokaupan kenraalimajuri Aaro Pajarin kunniamerkkikokoelmasta keskiviikkona Helsingissä. Kauppahinta kohosi 35 000 euron lähtöhinnasta 74 000 euroon, kun helsinkiläinen yksityiskeräilijä haastoi huutokaupassa Museoviraston.

 

Museovirasto pyrkii saamaan kokoelman pian yleisön nähtäville.

 

Hankinta on yksi kalleimmista, jonka Museovirasto on tehnyt viime vuosina. Tosin Museovirasto saa osan rahoista takaisin, koska se omisti jo ennestään kokoelmasta kaksi kolmasosaa.

 

Yhden kolmanneksen omisti Aaro Pajarin pojanpoika, jonka vaatimuksesta yhteisomistus purettiin julkisella huutokaupalla.

 

 

Kokoelmaan kuuluu noin 20 kunniamerkkiä. Aaro Pajarille myönnettiin Vapaudenristin toisen luokan Mannerheim-risti kahdesti.

 

Lisäksi esineistö sisältää muun muassa 28 muuta mitalia ja ammuntapalkintoa, marsalkka Mannerheimin valokuvan omistuskirjoituksella, Mannerheimin surunvalittelukirjeen Pajarin leskelle sekä yhdeksän albumia, joissa on valokuvia ja lehtileikkeitä.

 

 

Aaro Pajari toimi talvisodassa rykmentinkomentajana Tolvajärvellä, kun suomalaiset pysäyttivät Neuvostoliiton hyökkäyksen ja löivät puna-armeijan takaisin. Lapin sodassa Pajarin johtama divisioona nousi ensimmäisenä maihin Torniossa ja vaikutti suuresti siihen, että Tornio ja Kemi säilyivät suuremmilta hävityksiltä.

 

-----

 

[Jevgeni]

27 августа в Хельсинки была ночь музеев, то-есть вечер, так как в 23 часа уже по закрывали всё. Такое мероприятие проводится ежегодно.

Вот в историческом музее находятся награды генерала Паяри, планшетка та-же что показана в этой теме и награды лежат в том-же порядке.

 

-----

[Jevgeni]

Ах нет , в среднем ряду убран Памятный крест его дивизий и медаль.

 

-----

[анатолий м]

А вот интересно,в каком году он получил крест Толваярви?